Markuksen evankeliumi 6

1Ja hän lähti sieltä ja meni kotikaupunkiinsa, ja hänen opetuslapsensa seurasivat häntä. 2Ja kun tuli sapatti, rupesi hän opettamaan synagoogassa; ja häntä kuullessaan monet hämmästyivät ja sanoivat: “Mistä tällä on kaikki tämä, ja mikä on se viisaus, joka on hänelle annettu? Ja mitä senkaltaiset voimalliset teot, jotka tapahtuvat hänen kättensä kautta? 3Eikö tämä ole se rakentaja, Marian poika ja Jaakobin ja Jooseen ja Juudaan ja Simonin veli? Ja eivätkö hänen sisarensa ole täällä meidän parissamme?” Ja he loukkaantuivat häneen. 4Niin Jeesus sanoi heille: “Ei ole profeetta halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja sukulaistensa kesken ja kodissaan”. 5Ja hän ei voinut siellä tehdä mitään voimallista tekoa, paitsi että paransi joitakuita sairaita panemalla kätensä heidän päälleen. 6Ja hän ihmetteli heidän epäuskoansa. Ja hän vaelsi ympäristössä, kulkien kylästä kylään, ja opetti. 7Ja hän kutsui tykönsä ne kaksitoista ja alkoi lähettää heitä kaksittain ja antoi heille vallan saastaisia henkiä vastaan. 8Ja hän sääti heille, etteivät saaneet ottaa matkalle muuta kuin ainoastaan sauvan; ei leipää, ei laukkua, ei rahaa vyöhönsä. 9He saivat kuitenkin sitoa paula-anturat jalkaansa; “mutta älkää pukeko kahta ihokasta yllenne”. 10Ja hän sanoi heille: “Missä tulette taloon, jääkää siihen, kunnes lähdette pois siltä paikkakunnalta. 11Ja missä paikassa teitä ei oteta vastaan eikä teitä kuulla, sieltä menkää pois ja pudistakaa tomu jalkojenne alta, todistukseksi heille.” 12Niin he lähtivät ja saarnasivat, että oli tehtävä parannus. 13Ja he ajoivat ulos monta riivaajaa ja voitelivat monta sairasta öljyllä ja paransivat heidät. 14Ja kuningas Herodes sai kuulla hänestä, sillä hänen nimensä oli tullut tunnetuksi, ja ihmiset sanoivat: “Johannes Kastaja on noussut kuolleista, ja sentähden nämä voimat hänessä vaikuttavat”. 15Mutta toiset sanoivat: “Se on Elias”; toiset taas sanoivat: “Se on profeetta, niinkuin joku muukin profeetoista”. 16Mutta kun Herodes sen kuuli, sanoi hän: “Johannes, jonka minä mestautin, on noussut kuolleista”. 17Sillä hän, Herodes, oli lähettänyt ottamaan kiinni Johanneksen, sitonut ja pannut hänet vankeuteen veljensä Filippuksen vaimon, Herodiaan, tähden. Sillä Herodes oli nainut hänet, 18ja Johannes oli sanonut Herodekselle: “Sinun ei ole lupa pitää veljesi vaimoa”. 19Ja Herodias piti vihaa häntä vastaan ja tahtoi tappaa hänet, mutta ei voinut. 20Sillä Herodes pelkäsi Johannesta, koska tiesi hänet vanhurskaaksi ja pyhäksi mieheksi, ja suojeli häntä. Ja kun hän kuunteli häntä, tuli hän epäröivälle mielelle monesta asiasta; ja hän kuunteli häntä mielellään. 21Niin tuli sopiva päivä, kun Herodes syntymäpäivänään piti pitoja ylimyksilleen ja sotapäälliköille ja Galilean ensimmäisille miehille. 22Ja Herodiaan tytär tuli sisälle ja tanssi, ja se miellytti Herodesta ja hänen pöytävieraitaan. Niin kuningas sanoi tytölle: “Ano minulta, mitä ikinä tahdot, niin minä annan sinulle”. 23Ja hän vannoi tytölle: “Mitä ikinä minulta anot, sen minä annan sinulle, vaikka puolet valtakuntaani”. 24Niin hän meni ulos ja sanoi äidilleen: “Mitä minä anon?” Tämä sanoi: “Johannes Kastajan päätä”. 25Ja hän meni kohta kiiruusti sisälle kuninkaan luo, pyysi ja sanoi: “Minä tahdon, että nyt heti annat minulle lautasella Johannes Kastajan pään”. 26Silloin kuningas tuli hyvin murheelliseksi, mutta valansa ja pöytävierasten tähden hän ei tahtonut hyljätä hänen pyyntöään. 27Ja kohta kuningas lähetti henkivartijan ja käski tuoda Johanneksen pään. 28Niin vartija meni ja löi häneltä pään poikki vankilassa ja toi hänen päänsä lautasella ja antoi sen tytölle, ja tyttö antoi sen äidillensä. 29Kun hänen opetuslapsensa sen kuulivat, tulivat he ja ottivat hänen ruumiinsa ja panivat sen hautaan. 30Ja apostolit kokoontuivat Jeesuksen tykö ja kertoivat hänelle kaikki, mitä olivat tehneet ja mitä olivat opettaneet. 31Niin hän sanoi heille: “Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän”. Sillä tulijoita ja menijöitä oli paljon, ja heillä ei ollut aikaa syödäkään. 32Ja he lähtivät venheellä autioon paikkaan, yksinäisyyteen. 33Ja he näkivät heidän lähtevän, ja monet saivat siitä tiedon ja riensivät sinne jalkaisin kaikista kaupungeista ja saapuivat ennen heitä. 34Ja astuessaan maihin hän näki paljon kansaa, ja hänen kävi heitä sääliksi, koska he olivat niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta, ja hän rupesi opettamaan heille moninaisia. 35Ja kun päivä jo oli pitkälle kulunut, menivät hänen opetuslapsensa hänen tykönsä ja sanoivat: “Tämä paikka on autio, ja aika on jo myöhäinen; 36laske heidät luotasi, että he menisivät ympäristöllä oleviin maataloihin ja kyliin ostamaan itsellensä syötävää”. 37Mutta hän vastasi heille ja sanoi: “Antakaa te heille syödä”. Niin he sanoivat hänelle: “Lähdemmekö ostamaan leipää kahdellasadalla denarilla antaaksemme heille syödä?” 38Mutta hän sanoi heille: “Montako leipää teillä on? Menkää katsomaan.” Otettuaan siitä selvän he sanoivat: “Viisi, ja kaksi kalaa”. 39Niin hän määräsi heille, että kaikkien oli asetuttava ruokakunnittain vihantaan ruohikkoon. 40Ja he laskeutuivat ryhmä ryhmän viereen, toisiin sata, toisiin viisikymmentä. 41Ja hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja siunasi ja mursi leivät ja antoi ne opetuslapsilleen kansan eteen pantaviksi; myöskin ne kaksi kalaa hän jakoi kaikille. 42Ja kaikki söivät ja tulivat ravituiksi. 43Sitten he keräsivät palaset, kaksitoista täyttä vakallista, ja tähteet kaloista. 44Ja niitä, jotka olivat syöneet näitä leipiä, oli viisituhatta miestä. 45Ja kohta hän vaati opetuslapsiansa astumaan venheeseen ja kulkemaan edeltä toiselle rannalle, Beetsaidaan, sillä aikaa kuin hän laski kansan luotansa. 46Ja sanottuaan heille jäähyväiset hän meni pois vuorelle rukoilemaan. 47Ja kun ilta tuli, oli venhe keskellä järveä, ja hän oli yksinään maalla. 48Ja kun hän näki heidän soutaessaan olevan hädässä, sillä tuuli oli heille vastainen, tuli hän neljännen yövartion vaiheilla heidän luoksensa kävellen järven päällä ja aikoi kulkea heidän ohitsensa. 49Mutta nähdessään hänen kävelevän järven päällä he luulivat häntä aaveeksi ja rupesivat huutamaan; 50sillä kaikki näkivät hänet ja peljästyivät. Mutta heti hän puhutteli heitä ja sanoi heille: “Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö”. 51Ja hän astui venheeseen heidän tykönsä, ja tuuli asettui. Niin he hämmästyivät ylen suuresti sydämessään. 52Sillä he eivät olleet noista leivistäkään päässeet ymmärrykseen, vaan heidän sydämensä oli paatunut. 53Ja kuljettuaan yli toiselle rannalle he tulivat Gennesaretiin ja laskivat maihin. 54Ja heidän noustessaan venheestä kansa heti tunsi hänet; 55ja he riensivät kiertämään koko sitä paikkakuntaa ja rupesivat vuoteilla kantamaan sairaita sinne, missä kuulivat hänen olevan. 56Ja missä vain hän meni kyliin tai kaupunkeihin tai maataloihin, asetettiin sairaat aukeille paikoille ja pyydettiin häneltä, että he saisivat koskea edes hänen vaippansa tupsuun. Ja kaikki, jotka koskivat häneen, tulivat terveiksi.

will be added

X\