Markuksen evankeliumi 4

1Ja hän rupesi taas opettamaan järven rannalla. Ja hänen luoksensa kokoontui hyvin paljon kansaa, jonka tähden hän astui venheeseen ja istui siinä järvellä, ja kaikki kansa oli maalla järven rannalla. 2Ja hän opetti heitä paljon vertauksilla ja sanoi heille opettaessaan: 3“Kuulkaa! Katso, kylväjä lähti kylvämään. 4Ja hänen kylväessään osa putosi tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät sen. 5Ja osa putosi kallioperälle, jossa sillä ei ollut paljon maata, ja se nousi kohta oraalle, kun sillä ei ollut syvää maata. 6Mutta auringon noustua se paahtui, ja kun sillä ei ollut juurta, niin se kuivettui. 7Ja osa putosi orjantappuroihin; ja orjantappurat nousivat ja tukahuttivat sen, eikä se tehnyt hedelmää. 8Ja osa putosi hyvään maahan; ja se nousi oraalle, kasvoi ja antoi sadon ja kantoi kolmeenkymmeneen ja kuuteenkymmeneen ja sataan jyvään asti.” 9Ja hän sanoi: “Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon”. 10Ja kun hän oli jäänyt yksin, niin ne, jotka olivat hänen ympärillään, ynnä ne kaksitoista kysyivät häneltä näitä vertauksia. 11Niin hän sanoi heille: “Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa, 12että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi”. 13Ja hän sanoi heille: “Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset? 14Kylväjä kylvää sanan. 15Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne, joihin sana kylvetään, mutta kun he sen kuulevat, niin saatana heti tulee ja ottaa pois heihin kylvetyn sanan. 16Ja mitkä kallioperälle kylvettiin, ovat niinikään ne, jotka, kun kuulevat sanan, heti ottavat sen ilolla vastaan, 17mutta heillä ei ole juurta itsessään, vaan he kestävät ainoastaan jonkun aikaa; kun sitten tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin he kohta lankeavat pois. 18Ja toisia ovat orjantappuroihin kylvetyt; nämä ovat ne, jotka kuulevat sanan, 19mutta maailman huolet ja rikkauden viettelys ja muut himot pääsevät valtaan ja tukahuttavat sanan, ja se jää hedelmättömäksi. 20Ja mitkä hyvään maahan kylvettiin, ovat ne, jotka kuulevat sanan ja ottavat sen vastaan ja kantavat hedelmän, mikä kolmikymmen-, mikä kuusikymmen-, mikä satakertaisen.” 21Ja hän sanoi heille: “Eihän lamppua oteta esiin, pantavaksi vakan alle tai vuoteen alle? Eiköhän lampunjalkaan pantavaksi? 22Sillä ei mikään ole salattuna muuta varten, kuin että se tulisi ilmi, eikä kätkettynä muuta varten, kuin tullakseen julki. 23Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon.” 24Ja hän sanoi heille: “Ottakaa vaari siitä, mitä kuulette; millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan, vieläpä teille lisätäänkin. 25Sillä sille jolla on, sille annetaan; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on.” 26Ja hän sanoi: “Niin on Jumalan valtakunta, kuin jos mies kylvää siemenen maahan; 27ja hän nukkuu, ja hän nousee, öin ja päivin; ja siemen orastaa ja kasvaa, hän ei itse tiedä, miten. 28Sillä itsestään maa tuottaa viljan: ensin korren, sitten tähkän, sitten täyden jyvän tähkään. 29Mutta kun hedelmä on kypsynyt, lähettää hän kohta sinne sirpin, sillä elonaika on käsissä.” 30Ja hän sanoi: “Mihin vertaamme Jumalan valtakunnan, eli mitä vertausta siitä käytämme? 31Se on niinkuin sinapinsiemen, joka, kun se kylvetään maahan, on pienin kaikista siemenistä maan päällä; 32mutta kun se on kylvetty, niin se nousee ja tulee suurimmaksi kaikista vihanneskasveista ja tekee suuria oksia, niin että taivaan linnut voivat tehdä pesänsä sen varjoon.” 33Monilla tämänkaltaisilla vertauksilla hän puhui heille sanaa, sen mukaan kuin he kykenivät kuulemaan; 34ja ilman vertausta hän ei puhunut heille. Mutta opetuslapsillensa hän selitti kaikki, kun he olivat yksikseen. 35Ja sinä päivänä hän illan tultua sanoi heille: “Lähtekäämme yli toiselle rannalle”. 36Niin he laskivat kansan luotaan ja ottivat hänet mukaansa, niinkuin hän venheessä oli; ja muitakin venheitä oli hänen seurassaan. 37Ja nousi kova myrskytuuli, ja aallot syöksyivät venheeseen, niin että venhe jo täyttyi. 38Ja itse hän oli peräkeulassa ja nukkui nojaten päänaluseen. Ja he herättivät hänet ja sanoivat hänelle: “Opettaja, etkö välitä siitä, että me hukumme?” 39Ja herättyään hän nuhteli tuulta ja sanoi järvelle: “Vaikene, ole hiljaa”. Niin tuuli asettui, ja tuli aivan tyven. 40Ja hän sanoi heille: “Miksi olette niin pelkureita? Kuinka teillä ei ole uskoa?” 41Ja suuri pelko valtasi heidät, ja he sanoivat toisillensa: “Kuka onkaan tämä, kun sekä tuuli että meri häntä tottelevat?”

will be added

X\