Jobin kirja 7

1“Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät? 2Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa. 3Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet. 4Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti. 5Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii. 6Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa. 7Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä. 8Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole. 9Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse. 10Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne. 11Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa. 12Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan? 13Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani, 14niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä. 15Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun. 16Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni. 17Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi, 18tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki? 19Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi? 20Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi? 21Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole.”

will be added

X\