Jobin kirja 41

1“Ei ole niin rohkeata, joka sitä ärsyttäisi. Kuka sitten kestäisi minun edessäni? 2Kuka on minulle ensin antanut jotakin, joka minun olisi korvattava? Mitä kaiken taivaan alla on, se on minun. 3En saata olla puhumatta sen jäsenistä, en sen voimasta ja sorjasta rakenteesta. 4Kuka voi riisua siltä päällysvaatteen, kuka tunkeutua sen kaksinkertaisten purimien väliin? 5Kuka on avannut sen kasvojen kaksoisoven? Sen hammasten ympärillä on kauhu. 6Sen ylpeytenä ovat uurteiset selkäkilvet, kiinnitetyt lujalla sinetillä. 7Ne käyvät tarkoin toinen toiseensa, niin ettei ilma välitse pääse. 8Ne ovat toisiinsa liitetyt, pysyvät kiinni erkanematta. 9Sen aivastus on kuin valon välähdys, sen silmät ovat kuin aamuruskon silmäripset. 10Sen kidasta lähtee tulisoihtuja, sinkoilee säkeniä. 11Sen sieramista käy savu niinkuin kihisevästä kattilasta ja kaislatulesta. 12Sen puhallus polttaa kuin tuliset hiilet, ja sen suusta lähtee liekki. 13Sen kaulassa asuu voima, ja sen edellä hyppii kauhistus. 14Sen pahkuraiset lihat ovat kiinteät, ovat kuin valetut, järkkymättömät. 15Sen sydän on valettu kovaksi kuin kivi, kovaksi valettu kuin alempi jauhinkivi. 16Kun se nousee, peljästyvät sankarit, kauhusta he tyrmistyvät. 17Jos sen kimppuun käydään miekoin, ei miekka kestä, ei keihäs, ei heittoase eikä panssari. 18Sille on rauta kuin oljenkorsi, vaski kuin lahopuu. 19Ei aja sitä pakoon nuoli, jousen poika, akanoiksi muuttuvat sille linkokivet. 20Kuin oljenkorsi on sille nuija, keihästen ryskeelle se nauraa. 21Sen vatsapuolessa on terävät piikit, se kyntää mutaa leveälti kuin puimaäes. 22Se panee syvyyden kiehumaan kuin padan, tekee meren voidekattilan kaltaiseksi. 23Sen jäljessä polku loistaa, syvyydellä on kuin hopeahapset. 24Ei ole maan päällä sen vertaista; se on luotu pelottomaksi. 25Se katsoo ylen kaikkea, mikä korkeata on; se on kaikkien ylväitten eläinten kuningas.”

will be added

X\