Jobin kirja 27

1Job jatkoi lausuen julki mietelmiään ja sanoi: 2“Niin totta kuin Jumala elää, joka on ottanut minulta oikeuteni, ja Kaikkivaltias, joka on sieluni murehuttanut: 3niin kauan kuin minussa vielä henkeä on ja Jumalan henkäystä sieramissani, 4eivät minun huuleni puhu petosta, eikä kieleni vilppiä lausu. 5Pois se! En myönnä teidän oikeassa olevan. Siihen asti kunnes henkeni heitän, en luovu hurskaudestani. 6Minä pidän kiinni vanhurskaudestani, en hellitä; yhdestäkään elämäni päivästä omatuntoni ei minua soimaa. 7Käyköön viholliseni niinkuin jumalattoman ja vastustajani niinkuin väärän. 8Mitä toivoa on riettaalla, kun Jumala katkaisee hänen elämänsä, kun hän tempaa pois hänen sielunsa? 9Kuuleeko Jumala hänen huutonsa, kun ahdistus häntä kohtaa? 10Tahi saattaako hän iloita Kaikkivaltiaasta, huutaa Jumalaa joka aika? 11Minä opetan teille, mitä tekee Jumalan käsi; en salaa, mitä Kaikkivaltiaalla on mielessä. 12Katso, itse olette kaikki sen nähneet; miksi te turhia kuvittelette? 13Tämä on jumalattoman ihmisen osa, Jumalan varaama, tämä on perintöosa, jonka väkivaltaiset Kaikkivaltiaalta saavat. 14Jos hänellä on paljonkin lapsia, ovat ne miekan omia; eikä hänen jälkeläisillään ole leipää ravinnoksi. 15Jotka häneltä jäävät, ne saattaa rutto hautaan, eivätkä hänen leskensä pidä itkiäisiä. 16Jos hän kokoaa hopeata kuin multaa ja kasaa vaatteita kuin savea, 17kasatkoon: vanhurskas pukee ne päällensä, ja viaton perii hopean. 18Hän rakentaa talonsa niinkuin kointoukka, se on kuin suojus, jonka vartija kyhää. 19Rikkaana hän menee levolle: ‘Ei häviä mitään‘; hän avaa silmänsä, ja kaikki on mennyttä. 20Kauhut yllättävät hänet kuin tulvavedet, yöllä tempaa hänet mukaansa rajuilma. 21Itätuuli vie hänet, niin että hän menee menojaan, ja puhaltaa hänet pois paikaltansa. 22Jumala ampuu häneen nuolensa säälimättä; hänen täytyy paeta hänen kättänsä, minkä voi. 23Silloin paukutetaan hänelle kämmeniä ja vihelletään hänelle hänen asuinpaikaltansa.”

will be added

X\