1 Samuelin kirja 14

1Ja tapahtui eräänä päivänä, että Joonatan, Saulin poika, sanoi palvelijalle, joka kantoi hänen aseitansa: “Tule, menkäämme lähelle filistealaisten vartiostoa, joka on tuolla toisella puolella”. Mutta hän ei ilmoittanut sitä isällensä. 2Saul istui silloin granaattiomenapuun juurella Migronissa Gibean rajalla, ja väkeä oli hänellä kanssansa noin kuusisataa miestä. 3Ja kasukankantajana oli Ahia, Ahitubin, Iikabodin veljen, poika, joka oli Piinehaan poika, joka Eelin poika, sen, joka oli ollut Herran pappina Siilossa. Mutta kansa ei tiennyt, että Joonatan oli lähtenyt. 4Mutta kummallakin puolen solatietä, jota Joonatan koetti mennä lähelle filistealaisten vartiostoa, oli jyrkkä kallionkieleke; toisen nimi on Booses, toisen Sene. 5Toinen kallionkieleke on kuin pylväs, pohjoisen puolella, Mikmaaseen päin, toinen on etelän puolella, Gebaan päin. 6Ja Joonatan sanoi palvelijalle, joka kantoi hänen aseitansa: “Tule, menkäämme lähelle noiden ympärileikkaamattomain vartiostoa; ehkä Herra on tekevä jotakin meidän puolestamme, sillä ei mikään estä Herraa antamasta voittoa harvojen kautta yhtä hyvin kuin monien”. 7Hänen aseenkantajansa vastasi hänelle: “Tee, mitä mielessäsi on. Lähde, minä seuraan sinua mielesi mukaan.” 8Niin Joonatan sanoi: “Katso, me menemme tuonne, lähelle noita miehiä, ja näyttäydymme heille. 9Jos he sanovat meille näin: ‘Olkaa hiljaa, kunnes me tulemme teidän luoksenne‘, niin me seisomme alallamme emmekä lähde nousemaan heidän luoksensa. 10Mutta jos he sanovat näin: ‘Nouskaa tänne meidän luoksemme‘, niin me nousemme, sillä silloin Herra on antanut heidät meidän käsiimme; tämä olkoon meillä merkkinä.” 11Kun he sitten molemmat tulivat filistealaisten vartioston näkyviin, sanoivat filistealaiset: “Katso, hebrealaiset tulevat esiin koloistansa, joihin ovat piiloutuneet”. 12Ja vartioston miehet huusivat Joonatanille ja hänen aseenkantajalleen ja sanoivat: “Nouskaa tänne meidän luoksemme, niin me ilmoitamme teille jotakin”. Silloin sanoi Joonatan aseenkantajallensa: “Nouse minun perässäni, sillä Herra on antanut heidät Israelin käsiin”. 13Ja Joonatan kiipesi käsin ja jaloin ylöspäin, ja aseenkantaja hänen perässään. Ja he kaatuivat Joonatanin edessä, ja aseenkantaja löi heidät kuoliaaksi hänen jäljessänsä. 14Tässä ensimmäisessä kahakassa surmasivat Joonatan ja hänen aseenkantajansa noin kaksikymmentä miestä, noin puolen auranalan suuruisella maa-alalla. 15Silloin syntyi kauhu leirissä ja sen ulkopuolella, koko sotaväessä; myös vartiosto ja ryöstöosasto joutuivat kauhun valtaan. Maakin järisi, ja niin syntyi Jumalan kauhu. 16Ja Saulin tähystäjät Benjaminin Gibeassa huomasivat lauman hajoavan ja menevän sinne tänne. 17Niin Saul sanoi väelle, joka oli hänen kanssansa: “Pitäkää katselmus ja katsokaa, kuka on mennyt pois meidän luotamme”. Ja kun katselmus pidettiin, huomattiin, etteivät Joonatan ja hänen aseenkantajansa olleet läsnä. 18Ja Saul sanoi Ahialle: “Tuo tänne Jumalan arkki”. Sillä Jumalan arkki oli siihen aikaan israelilaisten hallussa. 19Mutta Saulin vielä puhutellessa pappia kävi meteli filistealaisten leirissä yhä suuremmaksi. Niin Saul sanoi papille: “Jätä sikseen”. 20Silloin Saul kutsutti koolle kaiken väen, joka oli hänen kanssaan, ja he tulivat taistelupaikalle, ja katso, toisen miekka oli toista vastaan, ja oli mitä suurin hämminki. 21Myös ne hebrealaiset, jotka ennestään olivat filistealaisten vallassa ja jotka olivat tulleet heidän kanssaan ja olivat leirissä, menivät niiden israelilaisten puolelle, jotka olivat Saulin ja Joonatanin kanssa. 22Ja kun ne Israelin miehet, jotka olivat piiloutuneet Efraimin vuoristoon, kuulivat filistealaisten pakenevan, yhtyivät hekin kaikki ajamaan heitä takaa taistelussa. 23Niin Herra antoi Israelille voiton sinä päivänä, ja taistelu levisi Beet-Aavenin toiselle puolelle. 24Israelin miehet olivat sinä päivänä ylen rasitetut, mutta Saul vannotti kansan ja sanoi: “Kirottu olkoon se mies, joka syö mitään ennen iltaa ja ennen kuin minä olen kostanut vihollisilleni”. Ja koko kansa oli ruokaa maistamatta. 25Ja kun he kaikki tulivat metsään, oli maassa hunajata. 26Kun kansa tuli kennokakkujen ääreen, niin katso, niistä vuoti hunajata, mutta ei kukaan vienyt kättään suuhun, sillä kansa pelkäsi valaa. 27Mutta Joonatan ei ollut kuulemassa, kun hänen isänsä vannotti kansan; niin hän ojensi sauvan, joka oli hänen kädessään, pisti sen kärjen kennokakkuun ja vei sitten kätensä suuhunsa, ja silloin hänen silmänsä kirkastuivat. 28Mutta eräs mies väestä puhkesi puhumaan ja sanoi: “Sinun isäsi vannotti väen ja sanoi: ‘Kirottu olkoon se mies, joka tänä päivänä syö mitään‘ “. Ja väki oli näännyksissä. 29Joonatan vastasi: “Isäni on syössyt maan onnettomuuteen. Katsokaa, kuinka minun silmäni kirkastuivat, kun vähän maistoin tätä hunajata. 30Jos myös väki olisi tänä päivänä saanut syödä vihollisiltaan ottamaansa saalista, niin eiköhän filistealaisten tappio olisi ollut vieläkin suurempi?” 31Ja he voittivat sinä päivänä filistealaiset ja ajoivat heitä takaa Mikmaasta Aijaloniin asti; ja väki oli kovin näännyksissä. 32Sentähden väki syöksyi saaliin kimppuun ja otti lampaita, raavaita ja vasikoita ja teurasti niitä paljaan maan päällä; ja väki söi lihan verinensä. 33Niin Saulille ilmoitettiin tämä: “Katso, väki tekee syntiä Herraa vastaan, kun syö lihaa verinensä”. Hän sanoi: “Te olette menetelleet uskottomasti; vierittäkää nyt tänne minun eteeni suuri kivi”. 34Ja Saul sanoi: “Menkää väen sekaan ja sanokaa heille: ‘Tuokaa jokainen härkänne ja lampaanne minun luokseni ja teurastakaa ne täällä. Sitten syökää; älkääkä tehkö syntiä Herraa vastaan syömällä lihaa verinensä.‘ “ Niin väestä jokainen silloin yöllä toi omin käsin härkänsä ja teurasti sen siellä. 35Ja Saul rakensi alttarin Herralle; tämä oli ensimmäinen alttari, jonka hän Herralle rakensi. 36Ja Saul sanoi: “Lähtekäämme tänä yönä filistealaisten jälkeen ja ryöstäkäämme heitä, kunnes aamu valkenee, ja älkäämme jättäkö heistä jäljelle ainoatakaan”. He vastasivat: “Tee kaikki, mitä hyväksi näet”. Mutta pappi sanoi: “Astukaamme tänne Jumalan eteen”. 37Silloin Saul kysyi Jumalalta: “Lähdenkö minä filistealaisten jälkeen? Annatko sinä heidät Israelin käsiin?” Mutta hän ei vastannut hänelle sinä päivänä. 38Niin Saul sanoi: “Tulkaa tänne, kaikki kansan päämiehet, saadaksenne tietää ja nähdä, mikä synti nyt on tähän syynä. 39Sillä niin totta kuin Herra elää, hän, joka on antanut Israelille voiton: vaikka syy olisi minun poikani Joonatanin, niin hänen on kuoltava.” Mutta ei kukaan koko kansasta vastannut hänelle. 40Silloin hän sanoi koko Israelille: “Olkaa te toisella puolella, niin minä ja minun poikani Joonatan olemme toisella puolella”. Kansa vastasi Saulille: “Tee, niinkuin hyväksi näet”. 41Ja Saul sanoi Herralle, Israelin Jumalalle: “Anna oikea arpa”. Niin arpa osui Joonataniin ja Sauliin, ja kansa pääsi vapaaksi. 42Saul sanoi: “Heittäkää arpaa minun ja minun poikani Joonatanin välillä”. Niin arpa osui Joonataniin. 43Ja Saul sanoi Joonatanille: “Ilmaise minulle, mitä olet tehnyt”. Joonatan ilmaisi sen hänelle ja sanoi: “Minä maistoin vähän hunajata sauvan kärjellä, joka oli kädessäni; katso, minä olen valmis kuolemaan”. 44Ja Saul sanoi: “Jumala rangaiskoon minua nyt ja vasta: sinun on kuolemalla kuoltava, Joonatan”. 45Mutta kansa sanoi Saulille: “Onko Joonatanin kuoltava, hänen, joka on hankkinut tämän suuren voiton Israelille? Pois se! Niin totta kuin Herra elää: ei saa hiuskarvakaan pudota maahan hänen päästänsä; sillä Jumalan avulla hän on sen tänä päivänä tehnyt.” Näin kansa vapahti Joonatanin kuolemasta. 46Sitten Saul meni eikä ajanut filistealaisia takaa; ja filistealaiset menivät kotiinsa. 47Kun nyt Saul oli saanut kuninkuuden Israelissa, soti hän kaikkia vihollisiansa vastaan joka taholla: mooabilaisia, ammonilaisia, edomilaisia, Sooban kuninkaita ja filistealaisia vastaan; ja minne tahansa hän kääntyi, siellä hän rankaisi. 48Ja hän teki väkeviä tekoja ja voitti amalekilaiset ja vapautti Israelin sen ryöstäjäin käsistä. 49Saulin pojat olivat Joonatan, Jisvi ja Malkisua; ja hänen kahden tyttärensä nimet olivat: vanhemman nimi Meerab ja nuoremman nimi Miikal. 50Ja Saulin vaimon nimi oli Ahinoam, Ahimaan tytär. Ja hänen sotapäällikkönsä nimi oli Abner, Neerin, Saulin sedän, poika. 51Sillä Kiis, Saulin isä, ja Neer, Abnerin isä, olivat Abielin poikia. 52Mutta filistealaisia vastaan käytiin kiivaasti sotaa, niin kauan kuin Saul eli. Ja kenen vain Saul tapasi urhoollisen ja sotakuntoisen miehen, sen hän otti luoksensa.

will be added

X\